tiistai 11. heinäkuuta 2017

Krakova - märät puut tuoksuvat

Ajetaan ratikalla Nowa Hutaan, kommunismin mallikaupunkiin, odotetaan valtavia kerrostalokolosseja, mutta löydetäänkin kuvataiteilija Jan Matejkon kesähuvila, puisto, lammen rannalta festarit, kirkko ja luostari. Istutaan luostarin pihalla ja sunnuntaimessu kaikuu kovaäänisistä holvikaarien reunustamalle pihamaalle. Raitiovaunu syöksyy maan alle ja hetken päästä ollaankin taas vanhassa kaupungissa, levähdetään linnan pihalla, ukkonen kumisee ja pian lohikäärmeet syöksevät katoilta vettä, hääpari kulkee märän linnanpihan poikki, etsitään kauneimmat kahvilat ja ravintolat, ostetaan kortteja, kuljetaan saippuakuplien alta, juodaan espressoa, meillä on jo kantapaikat, joutsenilla kaksi poikasta ja maassa makaa raitiovaunun yliajama kyyhkynen, kävellään sateen jälkeisessä puistossa, märät puut tuoksuvat, kukkulan huipulta näkee koko kaupungin, iltausvaan katoavat korkeat kerrostalot, jossain tuolla vanha mies istuu shakkilaudan vieressä ja miettii seuraavaa siirtoaan ja kantakahvilan tarjoilija kerää tyhjät oluttuopit pöydistä hevoskastanjan alta. Vielä käydään synagogassa, bongataan hautakivistä ja sillan lukoista nimiä. Viimeisenä aamuna istun parvekkeella, katselen savupiippujen rivistöjä ja taivaalla liitäviä pääskysiä. Kaikkea tätä, mikä oli hetken aikaa meidänkin.

10 kommenttia:

  1. Kiitos siitä, että kanssanne on tavallaan saanut kulkea Krakovassa, minulle tuntemattomassa kaupungissa. Mutta kaupungissa, jonka ilmapiiri tuntuu juuri oikeanlaiselta: rosoiselta ja kauniilta, menneen ja nykyisen kohtaamispaikalta. Märän puun tuoksi, aamuinen savupiippurivistö, kantapaikan espresso - se kaikki on saanut olla sinun, teidän.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle, että jaksat kulkea mukana ja kommentoida, vaikka minusta on tullut ihan huithapeli laiskiainen blogin kirjoittajana ja kommentoijana. Krakova osui syvälle omaan sydämeeni. Arvasin oikeastaan, että niin tulee käymään, sillä 13 vuotta sitten kun vietimme pari yötä kaupungissa, tunsin jo sen kutsun. Rakastan tuollaisia rosoisia kaupunkeja, joilla on traaginen, monikerroksinen historia, joka myös näkyy ja jota ei ole peitetty uusien talojen ja teiden alle.

      Poista
    2. Sama juttu, mitä rosoisuuteen tulee. Mietin sitä juuri omassa bloggauksessani, miten elämän kerrokset jaksavat kiehtoa.

      Poista
    3. Oi, minun pitääkin mennä lukemaan sinun kirjoituksesi aiheesta.

      Poista
  2. Miten ihanaa. Matkustamisen parhaita puolia. Omistaa jotakin hetken aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, juuri näin. Kaikkea ei tarvitse omistaa ikuisesti, hetkikin riittää.

      Poista
  3. Hannele Ruusukummusta kirjoitti (kommentti hävisi avaruuteen, joten poimin sen käsityönä)
    "Rakastan vanhoja kaupunkeja ja kaupunkien vanhoja taloja. Valitettavasti täällä sellaisia ei löydy."
    Minä myös, ajan kerroksellisuus on kiehtovaa.

    Samoin kävi tälle Seijan kommentille:
    "En useinkaan pidä 'ajatusten virta'-kirjoituksista, mutta sinun tekstisi on niin värikästä ja soljuvaa. Kuin tosiaan olisi itse mukana. Tykkään kovasti!
    Kiitos Pirkko!"
    Kiitos! Matkoilta tulee helposti kirjoitettua ajatuksenvirtaa, koska vaikutelmia on niin paljon. Ne ruuhkaantuvat ja seuraavat toinen toisiaan.

    VastaaPoista
  4. Ihanat ja omaperäiset hetket Krakovasta. Siis nämä ja edellisen postauksesi kuvat. Itse olen ollut tuolla kait yli 40 v sitten, enkä muista mitään, enkä tunnista kuviasi, mutta siksi ne kiehtookin minua.

    VastaaPoista
  5. Osaat niin erityisellä tavalla kuljettaa sanoillasi ja kuvillasi lukijaa.
    Annat paikasta ihanan kutsuvan kuvan.Kaikki näyttää mielenkiintoiselta ja kauniilta.

    VastaaPoista
  6. Kiitos. Sävyistä ja tunnelmista. Hautausmaa! Olen hiukan heikkona niihin... Ihanaa, että ehdit jakaa näitä matkatarinoitasi, olen hurjan kiitollinen tästä kaikesta kauneudesta mitä täältä luotasi saan!

    VastaaPoista