Rauma - merimiehen jäämistö

Nuo lusikat tuossa ovat jotenkin sympaattiset. Miten ne ovat kuluneet käytössä, miten pinnat ovat hioutuneet, kulmat pyöristyneet ja nyt ne nojaavat toisiinsa vanhuuden päivinä. Ehkä minä olen ainoa, jolle nuo tuovat mieleen vanhan avioparin.

Muistelen vielä merimiehen talon rauhaa, leveitä lankkuja lattioissa, kaunista merimieskirstua, mitä aarteita se on mahtanut pitää sisällään.

Kaikista koskettavin oli kuitenkin merimiehen jäämistö. Kun merimies Karl Fredrik Isaksson kuoli vuonna 1903, häneltä jäi:
piironki
sohva
sänky
6 tuolia
keinutuoli
pesukaappi
klaffipöytä
yksijalkainen pöytä
laivakello
joukko seinätauluja
messinkiset kynttilänjalat
matot lattialla
kolmen ikkunan verhot
uskonnollista kirjallisutta
2 kuparista kahvipannua
3 rautapataa
1 paistinpannu
8 ruokalusikkaa
8 teelusikkaa
8 paria veitsiä ja haarukoita
1/2 tusinaa juomalaseja
kerma- ja sokeriastia
1/2 tusinaa syviä lautasia
1/2 tusinaa matalia lautasia
3 tarjoiluvatia
karahvi
5 kivivatia
2 sinkkiämpäriä
lihatiinu
kalatiinu
4 pyttyä
pyykkiamme
hieronta-amme
taikinakaukalo
juuriastia ja kaukalo
7 leipälautaa
10 leipävarrasta
3 viljalaaria, joissa
     1 tynnyri rukiita
     3 tynnyriä kauraa
     40 litraa ohraa
3 tynnyriä perunoita
kangaspuut
rukki
loiminpuut
4 kelaa
kerinpuut
vyyhdinpuut
hevonen
lehmä
rehua
2 häkkiä heinää
ruumenia ja olkia
linjaalirattaat
työrattaat
laitioreki
pari takarekeä
heinähäkki
2 luokkia
pari koukkuaisoja
pari silankaaria
kolme paria länkiä
kaksi paria suitsia
silppukone
3 silppukoria
2 rautapiikkistä äestä
1 puupikkinen äes
siipiaura
2 auraa
3 viikatetta
3 sirppiä
4 haravaa
4 lapiota
2 talikkoa
puusenpänarkku sisältöineen
Vaikka lista näyttää pitkältä, en voi olla miettimättä, miten pitkä oma listani olisi. Ja miten erilainen se olisi. Jotenkin tekisi mieli tehdä lista, mutta heti kun mietin asiaa tarkemmin, alkaa pökerryttää. Se lista olisi valitettavasti ihan liian pitkä.

Rauma - oli sadetanssi ja aurinkokahvit

Ostettiin kahden euron bussiliput ja mentiin Raumalle.
Pitsejä ei löydetty, mutta käveltiin mukulakivikaduilla, piipahdettiin merimiehen kotimuseoon, koluttiin kirpputoreja, herkuteltiin pizzalla ja pidettiin sadetta vanhassa vajassa.
Tyttö nukahti kahvilan upottavaan tuoliin ja minä luin kirjaa.
Oli sadetanssi ja aurinkokahvit.
Kaikkea höperöä ja hullunkurista.

Puhalletut ikkunat, kynät ja hiljaisuus

Osa kuvista mieheltä, kiitos.

Pelakuut, hirsiseinät ja hiekkatiet.
Puhalletut ikkunat, rukit ja pensselit.
Kävelykepit, kynät ja hiljaisuus.
Pekka ja Aleksis - kiitos kun saimme käydä vieraisilla.

Ainola - vihreä takka ja seitsemän kaivoa

Osa kuvista miehen, kiitos.

Jean Sibelius kuuli värit musiikkina, vihreä väri soi hänelle F-duurissa. Siksi hän halusi Ainolaan vihreän takan. Hän kuuli musiikin ajatuksissaan ja kirjoitti nuottipaperille vasta valmiin sävellyksen.

"Hiljaisuus puhuu minulle", Sibelius sanoi.

"Kirjoita sinfonioita", sanoi Aino.

Joskus Sibelius hävisi päiviksi Kämppiin ja Aino jäi tyttärien ja kahden palvelijan kanssa taloon. Ehkä hän soitti pianoa. Tai kantoi vesiä seitsemästä kaivosta. 

"Minä kuokin ja lapioin kuokkimasta päästyänikin. Välillä itkin ja sitten rupesin taas kuokkimaan", Aino sanoi.

Hän joutui katsomaan, miten Sibelius poltti käsikirjoituksiaan Ainolan takassa, ehkä juuri siinä, joka soi F-duurissa.

Miten siro ja vahva Aino oli, miten kaunis ja suoraselkäinen.

Ja välillä he heittäytyivät tanssin pyörteisiin. Kun Aino täytti 85 vuotta, 90-vuotias säveltäjä kompuroi yläkertaan ruusukimppu käsissään ja kosi vaimoaan uudelleen, 64 vuoden avioliiton jälkeen.

Lämmin kiitos museolle poikkeuksellisesta kuvausluvasta. Ainola kannattaa nähdä omin silmin.